TAVARAMERKKIVALVONNAT

Yritysten tavaramerkkeihin ja brandeihin sisältyy merkittävä määrä yrityksen henkistä pääomaa. Yksinoikeuden ja tavaramerkin arvon säilyttämiseksi merkinhaltijoiden on aktiivisesti valvottava mahdollisia loukkaavia tavaramerkkejä ja puolustettava oikeuksiaan. Valvontapalvelumme kautta saat tiedot samankaltaisista haetuista merkeistä. Valvontojen avulla on mahdollista saada myös mielenkiintoista tietoa kilpailijoiden toiminnasta ja rekisteröintiaktiivisuudesta.

Tavaramerkkivalvonta on entistä tärkeämpää, sillä nykyisessä järjestelmässä suomalaisen rekisteröidyn tavaramerkin tai toiminimen kanssa identtinen merkki voidaan rekisteröidä esimerkiksi EU-tavaramerkiksi ilman, että suomalainen yritys saa tästä tietoa. Tämä johtuu siitä, ettei EU-tavaramerkkivirasto suorita viran puolesta sekoitettavuustutkimuksia.

Joissakin maissa, kuten Suomessa, rekisteriviranomainen selvittää viran puolesta, ettei haettu merkki loukkaa aikaisempia tavaramerkkioikeuksia. Toisissa maissa tämä valvontatehtävä on kuitenkin jätetty aikaisempien tavaramerkkien haltijoille. Näissä maissa merkinhaltijan tulee tehdä väite, jos tämä katsoo haetun merkin loukkaavan oikeuksiaan. Väiteaika on yleensä vain kaksi tai kolme kuukautta kuuluttamispäivästä. Valvontaraportista selviää tieto mahdollisesta väiteajasta.

Merkinhaltijoiden on siis itse valvottava oikeuksiaan. Toimistomme tarjoaa tavaramerkkien valvontapalvelua, jonka avulla saat tiedon kaikista valvottua merkkiä lähellä olevista tavaramerkkihakemuksista halutulla alueella. Valvontaraporteista ilmenevät identtiset ja samankaltaiset merkit valvotuissa luokissa sekä identtiset merkit muissakin luokissa.

Valvonta-alueena voi olla joko Eurooppa tai koko maailma. Valvontaan sisältyvät kansainvälisten Madrid-rekisteröintien kuulutukset ja Euroopan laajuiseen valvontaan Baltia sekä IVY-maat. Valvonta käsittää myös vierailla kirjaimilla kirjoitetut merkit (mm. arabia, japani, kyrillinen kirjaimisto).

Valvonnan kautta ajoissa saatu tieto säästää kustannuksia.