Mitä tekemistä tekoälyllä on varallisuusoikeuden ja riskienhallinnan kanssa?

Paljonkin jos kysymme Eversheds Asianajotoimisto Oy:n teknologiatiimin osakkaalta Ismo Kallioniemeltä. Ismon kirjoittamassa, marraskuun alussa julkistetussa kirjassa pohditaan tekoälyjärjestelmiin liittyviä oikeudellisia kysymyksiä juuri varallisuusoikeuden ja riskienhallinnan kannalta. Teoksen ensimmäisessä osassa keskitytään varallisuuden suojaan, toisen osan aiheena ovat vahingonkorvausvastuuta koskevat kysymykset. Viimeisessä osassa käsitellään tekoälyjärjestelmiä rikosoikeuden kannalta.

Kirjan on tarkoitus vastata tekoälyjärjestelmiin liittyviin keskeisimpiin oikeudellisiin kysymyksiin voimassa olevan lainsäädännön puitteissa. Vaikka erillistä tekoälyä koskevaa lainsäädäntöä ei ole olemassa, tekoälyjärjestelmillä on omanlaisiaan vaikutuksia muun muassa varallisuus- ja vahingonkorvausoikeudellisiin kysymyksiin. Joissakin tilanteissa tekoälyjärjestelmiin ja niiden käyttöön liittyy myös rikosoikeudellinen ulottuvuus, joka tunnutaan usein sivutettavan.

”Kirja on ensimmäinen suomalainen yleisesitys tekoälyyn liittyvistä keskeisimmistä oikeudellisista kysymyksistä”, sanoo Ismo ja jatkaa: ”Olen tarkoittanut kirjan yhtäältä juristeille, jotka työssään kohtaavat tekoälyjärjestelmien kehittämiseen liittyviä kysymyksiä tai osallistuvat tekoälyä kehittäviin tahoihin tehtävien sijoitusten arvioimiseen. Näissä yhteyksissä kirjassa esitetyt kannat ovat jo käytännössä osoittautuneet toimeksiantojemme yhteydessä oikeaan osuviksi. Toisaalta yleisempänä käytännössä kaikkia juristeja koskevana asiana kirjassa tarkastellaan tekoälyjärjestelmien käyttöön liittyviä vahingonkorvausoikeudellisia kysymyksiä ja tekoälyjärjestelmiin liittyviä rikosoikeudellisia ulottuvuuksia.”

”Tekoälyoikeus – varallisuusoikeuden ja riskienhallinnan kysymyksiä” -kirja on saatavilla vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä.

Back to top